Tiivistelmä:

 

PRO-palkintojen ja gaalan tarkoituksena on antaa tunnustusta horeca-alan parhaille, joita palkitaan 14 sarjassa.

Gaalassa juhlistetaan samalla alan kovaa osaamista ja kohennetaan koko alan arvostusta.  PRO 2017 -palkinnot jaettiin tunnelmallisessa Wanhassa Satamassa, Helsingissä 26. tammikuuta 2017. Paikalle kokoontui finalistien lisäksi iso joukko alan toimijoita nauttimaan tunnelmasta ja kannustamaan omia suosikkejaan. Rautaisten ammattilaisten tunnusmerkki on asenne, joka on myös merkittävä tekijä tunnustuspalkintojen voittajia valitessa.

Kokonaisuus kietoutuu aina tiukasti valitun teeman ympärille – tämän vuoden teemana oli sirkus! Tilaisuus rakentuu Messukeskuksen ja Wanhan Sataman, tuottajan ja asiakkaan sulavalla yhteistyöllä ja olemme tehneet menestyksekästä yhteistyötä useita vuosia.

 

 

 

_DSC8999

_DSC9869

Tavoitteet

Tapahtuman tavoitteeksi määriteltiin etukäteen täyttää kaikki paikat, luoda elämys, olla yllättävä ja keskittyä erityisesti maukkaaseen ruokaan ja juomien oikeaan lämpötilaan. Lisäksi palkintojenjaosta koostuvan ohjelman myötä on erityisen tärkeää pysyä aikataulussa. Ydintavoite on nostaa upeita ammattilaisia esille ja palkita ihmisiä hyvin tehdystä työstä. Tunnustuspalkinto on saajalleen hyvin henkilökohtainen ja arvokas – omat työkaverit ja esimiehet ja asiakkaat nostavat osaajan ansiot esille ja saattelevat kohti voittoa.

Tärkeintä on, että vieras lähtee juhlista hymyssä suin pois ja kertoo ympäristölleen että olipa kivaa!”

-Nina Harlin, liiketoimintajohtaja, Aromi-lehti

Valmistautumisaika:

Tapahtuman järjestelyt alkavat hyvissä ajoin ja tila on varattu alustavasti jo ennen tammikuista gaalaa seuraavalle vuodelle. Ravintola on antanut tarjouksen ja heti gaalan jälkeen aloitetaan uudistamaan yhteistyösopimuksia. Menu maistetaan ennen kesälomalle lähtöä. Onnistunut tapahtuma vaatii huolellista suunnittelutyötä ja tarpeeksi valmistautumisaikaa.

Lyömätön tiimi:

Pro gaalan taustalla on tuottaja joka vastaa esiintyjistä, käsikirjoituksesta ja toimii gaalassa stagemanagerina.  Tärkeässä asemassa on myös koordinaattori, joka huolehtii yhteydenpidon finalistien kanssa ja tekee lippuvaraukset, plaseeraukset ja huolehtii erikoisruokavaliot, varaa hotellit ja niin edelleen. Aromi-lehden toimitus tekee materiaalin lehteen ja jutut voittajista – he eivät ole suoraan tapahtuman kanssa tekemisissä muutoin, emännöimässä gaalassa ja tekemässä sieltä materiaalia lehteen ja someen. Ravintolasta tiimissä on kaksi, keittiö ja sali. Tapahtumapaikkaa hoitaa yksi tekniikasta ja tuotannosta vastaava. Näin siis tapahtumaa edeltävässä tiimissä on 7 henkilöä.

protiimie

proruikrajattu

Ruoka & juoma

Kun kyseessä on horeca-alan tapahtuma, on erityisen tärkeää että ruoka on oikeasti hyvää ja yllätyksellistä. Pro Gaalan ruokatarjoiluissa on vuorovuosin liha ja kala ja tänä vuonna oli kalan vuosi. Keittiöpäällikkönä oli Royal Ravintoloiden Peter Ahti ja tämän vuoden menu näytti seuraavalta:

Alkupalat
Beaumont des Crayères Grande Reserve

Tartar Picanha
Serego Alighieri Possessioni Rosso Karhu Tumma Lager
Crème Ninon
Masi Moxxe Spumante Brut Kronenbourg Blanc
Haukimureke
Joseph Cattin Pinot Blanc 2015 Brooklyn Brewery Sorachi Ace
Napue GT
Syntymäpäiväkakkua
Presidentti Orgin Blend Papua New Guinea

Tilat & yksityiskohdat

Tapahtumapaikan tilana toimi upea Wanha Satama ja etukäteen määriteltyjä tärkeitä asioita tilaa valittaessa olivat sijainti ja saavutettavuus, yleisten tilojen toimivuus ja paisuntatilat.

Kysyimme Nina Harlinilta kuinka tärkeä seikka tilan muunneltavuus on:

”Sillä saa vaihtelua ja myös yllätyksiä. PRO-gaalan vieraat, ne jotka eivät kolmen salin toteutusta olleet ennen nähneet, epäilivät, että miten ratkaisu toimii – jokainen. Mutta toteutus on ihan paras – kaikki on lähellä, pyöreät pöydät ovat ideaali ratkaisu ja kaikki vaan toimii. Tapahtumapaikkana Wanha Satama oli muunneltava ja sopi tilaisuuden tarpeisiin hyvin.”

Tilaisuudessa vilahteli yksityiskohtia, joilla sykähdytetään – esim. kalaa tarjoiltiin ja oikea hauki kuljetettiin lavalle näyttäen mistä ruoka on tehty.

 

DSCF0916

DSCF0901

Teema & ohjelma

 

Tänä vuonna Pro Gaalan teemana oli sirkus, jota lähdettiin tekemään nykysirkusajatuksella.Teema sopi hyvin gaala-tilaisuuteen, jossa nähdään pukuloistoa, upeita kattauksia ja näyttäviä ohjelmanumeroita. Onnistuneessa tapahtumassa teema näkyy kaikkialla, niin myös Pro Gaalassa. Tapahtuman juontajat olivat stailattu tirehtööreiksi ja ohjelmanumeroksi oltiin tuotu Lontoosta asti taitavia kabareetaitureita, jotka hurmasivat yleison yhdessä Riihimäen nuorisoteatterin esiintyjien ja taitavien tanssijoiden kanssa.  Iso osa ohjelmaa oli luonnollisesti myös palkintojenjako, jossa palkittiin 14 omassa kategoriassaan ansioitunutta osaajaa.

Kiitos hyvästä työstä on arvokas asia, varsinkin kun se tulee alan sisältä; omilta kollegoilta, esimiehiltä, yhteistyökumppaneilta tai työtiimeiltä!

Lopuksi

 

Nina Harlinin vinkit onnistuneeseen tapahtumaan:

Onnistuneen gaalan salaisuus?

Hyvä tiimi ja kunnianhimo ylittää odotukset vuodesta toiseen.

Parhaat vinkkisi loistavaan asiakaskokemukseen?

Pysy aikataulussa ja yllätä vieraasi yksityiskohdilla ja aidoilla yllätyksillä.

 

 

Jäämme innolla odottamaan, mitä Pro Gaala keksii vuonna 2018!

 

 

 

 

 

 

Näyttökuva 2017-03-14 kello 11.40.54

Pähkinän-

kuoressa

Tilat

Wanhan Sataman salit
A, B, C, E

 

 

 

Osallistujamäärä

650

Oheispalvelut

Illallispöytien tuolit ja pöydät, sähköasennukset, päivystävän saliteknikon palvelut, tapahtumakoordinaattorin palvelut.

Onnistuneen tapahtuman salaisuus?

Yksi keskeinen vision onnistumiseen vaikuttava asia on luonnollisesti tapahtumatila, joka on isoin yksittäinen tekijä oikeanlaisen tunnelman luomiseen. Siksi on keskeistä tietää tarkalleen, mitä tilalta halutaan… Jatka lukemista blogista.

Millaista sisältöä tapahtumaasi?

Tapahtumiesi sisältö on usein isoin tekijä, jonka vuoksi osallistujat tulevat paikalle. Osallistumiselle saattaa olla useita eri syitä, mutta monessa tapauksessa tapahtumat rakentuvat tietyn ohjelmanumeron ympärille.. Klikkaa alta lukeaksesi lisää!

Blogi

Mikä on onnistuneen tapahtuman salaisuus?

Katso lisää!

Blogi

Miten valita oikeanlainen sisältö tapahtumaan?

Lue vinkit!